Kunnia sille, kelle se kuuluu.

HS Kuukausiliite taustoitti viime vuosien bestseller-komeetan, Stieg Larssonin, elämää ja työtä haastatellen tämän avoleskeä, Eva Gabrielssonia. Niukkasanainen ja edesmenneen kirjailijan huikean tulovirran aiheuttamasta riidasta katkeroitunut nainen ei vuodattanut vuoksia mutta kolautti lekalla tajuntaani kysymyksellään siitä, miten on mahdollista olankohautuksella ohittaa se tosiasia, että hän on elänyt ja työskennellyt kirjailijan rinnalla yli 30 vuotta, ideoinut, kyseenalaistanut, ehdottanut, vaikuttanut, värittänyt, luonut yhdessä tarinaa, jonka puolisonsa kirjoitti puhtaaksi.

”Kun jonkun menettää, ei hänessä menetä pelkästään häntä, kokonainen pienoiskulttuuri siinä katoaa: tavat, sanat, tottumukset, paikat, eleet, ilmeet, yksi salainen maailma” (Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi)

Olen elänyt yli 30 vuotta ainoastaan itseni kanssa, en edes kymmentä vuotta mieheni kanssa ja vieläkin vähemmän, alle viisi vuotta, tyttäreni kanssa. Silti näen kaikessa tekemisessäni heidän läsnäolonsa. Täysin toisella alalla työskentelevä aviomieheni on ollut toistuvasti paras ideoiden ja kritiikin lähde markkinoinnin ja viestinnän töissäni ja tyttäreni on värittänyt mielenmaisemaani ehtymättömillä lapsen oivalluksillaan. Heidän vaikutuksensa näkyy riveillä ja rivien välissä jo piskuisissa blogiteksteissäni: jos kirjoittaisin kirjan tai kirjasarjan, voisin nimetä sivuja ja lukuja heidän ansioikseen.

Perintökaaren yksioikoisuuden ymmärrän joten kuten, mutta en sitä, miten samalla logiikalla voidaan testamentata ihmisen muutkin kuin maalliset aikaansaannokset. Rikastaisivatko mieheni kommentit töitäni vähemmän, jos emme olisi naimisissa? Enkö ottaisi niitä ollenkaan huomioon? ”Ehei, arvostele sitten vasta, kun olet aviomieheni!”

Entäpä, jos Stieg Larsson ei olisi käyttänyt luovuuttaan kirjoittamiseen vaan hyvin suunniteltuihin rikoksiin? Kavaltanut, keplotellut, rötöstellyt, rietastellut, syyllistynyt samoihin tekoihin, joista tässä maailmassa tyytyikin tarinoimaan? Olisiko puolison vaikutus saanut sitten ansaitsemansa arvostuksen, syytteen avunannosta, yllytyksestä, osallisuudesta tähän ja tuohon?